Palokunnan historia 1951-1971

Tekstin on kirjoittanut Martti Virtanen ilmeisesti palokunnan 20-vuotisjuhlaan 9.3.1971, joka pidettiin Vanpaan Palokuntien Keskusjärjestön kokouksen yhteydessä.KATSAUS ASOLAN VPK:n 20-VUOTISEEN TOIMINTAAN

4.3.1951 oli herrojen Eero Lahtimaa, Fredrik Juslin, Kaarlo Toivonen ja Martti Rajalan toimesta järjestetty kokous Rekolan Työväentaloon. Kokous, jonka vahvuus oli 18 henkilöä päätti, tilaisuudessa pidetyn pöytäkirjan mukaan, perustaa Asolan Vapaaehtoinen Palokunta nimisen yhdistyksen.

Kokous valitsi yhdistyksen ensimmäisen johtokunnan, johon tulivat: puheenjohtajaksi Kaarlo Toivonen, sihteeriksi Tarmo Rahkonen, sekä herrat Jaakko Elokivi, Kauko Lehtinen ja Eino Malin. Kun kokous vielä hyväksyi yhdistyksen säännöt, oli yhdistys valmis. Syntynyt potra poika maalaiskunnan silloiseen palokuntaperheeseen, eli keskustoimikuntaan (nyk. KJ). Synty ei kuitenkaan ollut aivan näin helppoa. Kyllä sitä edelsi monet tuskat ja vaivat, joita lienee tarve hieman tarkastella.

Kun kyläämme 1947 ryhdyttiin rakentamaan, oli alue pelkää korpea. Ei ollut alueella minkäänlaisia teitä ennen kuin kyläläiset lähinnä talkoovoimin raivasivat. Ne kärrypolut, mitä pitkin oli aikoinaan tuotu heiniä kartanoon takamailta kartanoon, samoin kuin kartanon kautta asemalle johtava tie, eivät kestäneet minkäännäköistä autoliikennettä. Kaikki kuljetettava oli palstoille tuotava hevosella.

Kun talvella -47-48 palstoilla oli laajoja hakkuita ja sahauksia, oli keväällä 1948 miltei koko kylän alue täynnä kuivaa oksaa, haukkuu- ja sahausjätettä ja muuta tulenruokaa, niin että pelko tulipalonvaarasta yhdisti uudisasukkaat etsimään keinoja tulipalojen ennaltaehkäisemiseksi. Kun uudisasukkaiden joukossa oli entisiä VPK miehiä useita, eräitä jopa päällystöasemassakin olleita, muodostui pian ryhmä, joka antoi ohjeita palosuojelusta muillekin ja palokuntahenki kasvoi pian niin, että kun tiedettiin silloin Rekolan VPK:n olevan aivan kuolleessa tilassa, harkittiin oman palokunnan perustamista.

Kesällä-49 olikin Rekolan VPK:n vajassa asolalaisten kokous, jonka tarkoituksena oli perustaa Asolan VPK. Kokouksessa tehtiin kuitenkin vielä päätös odottaa aikaa parempaa ja odottaa Rekolan VPK:n uudelleen henkiin heräämistä. Jonkinlaista viriämistä tapahtuikin, kun asolalaisia liittyi VPK:hon naiset, mutta kun asolalaiset muodostivat oman alaosaston ja asolalaiset oman naisosaston, jäi miltei koko toiminta asolalaisten harteille.

Kun vuoden 1950 loppupuolella tilanne oli edelleen sama, ja tuli mahdollisuus saada oma tonttikin kalustohuonetta varten, heräsi taas ajatus oman VPK:n perustamiseksi, varsinkin kun Rekolan VPK:n kalustokin oli miltei olematon ja uuden kaluston hankkimismahdollisuuksien arveltiin olevan paremmat oman palokunnan nimissä. Näin oli saatu pohja uuden perustavan kokouksen koollekutsumiseksi. Kokouksen, jossa nyt yksimielisesti päätettiin perustaa Asolan Vapaaehtoinen Palokunta.

Vuodet 1951-1953

Kun palokunta oli nyt perustettu, alettiin myös innolla toimiin. Ensimmäisiä toimia oli maanhankinta vuokraamalla alue maanviljelyspiirin varaamista yleisistä alueista ja rakentaminen. Kun maavuokra-anomus oli tehty, ostettiin jo 29.3.-51 tehdyllä kaupalla alueen tukipuita pystyssä 767,25 kuutiojalkaa. Puut kaadettiin talkoilla ja sahautettiin paikan päällä. Valittiin rakennustoimikunta, joka suunnitteli 1 kerroksisen puisen paloasemarakennuksen laskutorneineen.

Tätä ei kuitenkaan rakennettu, kun alueen vuokraus viipyi papereiden kierrellessä hallintokoneiston eri osastoilla Maatalousministeriössä. Sen sijaan suunniteltiin ja piirtäjä E.M. Lehtosen valmistamat piirustukset komeasta palokunnantalosta juhlasaleineen ja näyttämöineen valmistuivat maaliskuussa 1952. Näille piirustuksille hankittiinkin sitten rakennuslupa, mutta kun Palosuojelurahasto, enempää kuin kuntakaan, eivät myöntäneet määrärahoja näin suurelle rakennushankkeelle, oli siitäkin luovuttava.

Toiminta vuosina 1951 ja -52 olikin pääasiassa suunnittelu- ja talkootoimintaa. Kun kalustoa ei ollut, ei voitu harjoitellakaan. Kesäisin oli urheilu- ja talvisin hiihtokilpailuja. Sarjoja oli ikämiehistä poikiin. Kun v. 1953 alussa saatiin kunnalta avustusta kalustonhankintoja varten 200,000,- silloista markkaa, aukeni mahdollisuudet harjoituksiin ja sammutustoimintaan.

Ostettiin Puistolan VPK:n vanha säiliöauto, jatkotikkaat, 60 m 2” letkua ja suihkuputki y.m. pientä raivauskalustoa. 5.6.-53 iltana olikin sitten juhlaa, kun autovajatalkoisiin saapunut koko palokunta naisosastoineen oli vastaanottamassa omaa paloautoa, joka varapäällikkö Juslinin vakaana ohjaillessa palokunnanpäällikkö Lehtimaa vierellään, päristen saapui odottavan palokunnan eteen.

Naisosaston puheenjohtajan rouva Vieno Marttisen pidetyn puheen paloautolle, nautittiin naisosaston tarjoamat juhlavat kahvit. Tästä alkoivatkin kovat harjoitukset. Harjoituspäiväkirjan mukaan kului koko kesä tiiviisti, milloin tikapuu-, milloin letku- tai suihkuharjoituksissa.

2.6.53 oli perustettu myös poikaosasto palokuntaan, sen ensimmäiseksi johtajaksi oli valittu Paul Kortman. Vuoden toiminnasta mainittakoon vielä, että palokuntatalon rakennuksen perustan kaivaustyöt tehtiin vielä syksyllä, samoin kuin se, että 2 palokunnan jäsenistä suoritti Palopäällystökoulun iltakurssin. Toimivia jäseniä oli 32 ja poikia 22.

Vuodet 1954-1955

Vuoden 1954 toiminnasta mainittakoon, että huhtikuun 13 p:nä Asolan VPK teki sammutussopimuksen kunnan kanssa. Kesällä rakennettiin talkoovoimin tanssilava kesäjuhlia varten, jotka pidettiin aitoon palokuntalaistyyliin. Palohälytyksiäkin oli vuodenaikana 5. Palokunnantalon betonilaudoitukset valmistuivat, mutta varojen puutteessa lasku siirtyi.

Vuoden 1955 alusta tuli puheenjohtajaksi Martti Virtanen, joka myös valittiin palokunnan päälliköksi. Kun rakennuspiirustuksista otettiin uudet korjatut painokset, missä juhlasali pienennettiin kokoushuoneeksi ja näyttämö poistettiin, saatiin Palosuojelurahastostakin rahoituslupaus mikäli kuntakin lupautuu rakennusvastuuseen. Päästiinkin niin pitkälle, että sokkeli valettiin talkootöinä useammassa erässä. Kun rahoituskysymys tuli myönteiseen päätökseen vasta lokakuussa, ei muuraustöitä uskallettu enää talvella aloittaa, vaan ne päätettiin jättää seuraavaan kevääseen.

Hälytyksiä oli 7 tulipaloon, joista 1 omassakin kylässä. Eräässä ratavarsipalossa paloauto särkyi niin pahoin, ettei sitä saatu korjattua, vaan oli pakko jättää korjaamolle odottamaan tulevan vuoden mahdollisia korjausmäärärahoja.

Vuodet 1956-1957

V. 1956 olikin sitten vaikeuksien vuosi. Paloauton korjaamiseen ei kunta katsonut olevan enää aihetta sen oltua jo loppuun käytetty, joten olimme ilman kalustoa jälleen. Kunta ei antanut lupaamaansa rakennusavustusta, vaan kehotti käyttämään ensin Palosuojelurahaston avustuksen. Palosuojelurahasto taas ilmoitti, etteivät he anna ennen kuin kunnan osuus on käytetty. Näin kului kirjesodassa vuosi, eikä rakennustöihin vieläkään päästy. Syksyn kylmien tultua saimme lähinnä naisosaston hankkimilla rahoilla autotallin ovet ja ikkunat paikoilleen, ja siten sokkelin lämpimänpitäväksi.

Synkänkin ajan jälkeen paistaa taas aurinko, sen saimme todeta vuoden 1957 aikana. Tosin hintataso oli nyt noussut jo niin, etteivät saadut kunnan ja valtion avustukset riittäneetkään enää rakennustöiden menoihin, vaan kesällä aloitettiin rakennustyöt uhkasivat syksyllä jäädä kesken. Kunnalta saadun lisäavustuksen avulla saatiin kuitenkin talo ennen pakkasia rapattua, ja vesikattoon ja sisustustöihinkin päästiin niin, että syksyn vuosikokous voitiin jo pitää oman katon alla. Palokalustoakin saatiin kunnalta moottoriruisku ja letkua, joten harjoitukset ja sammutustyötkin pääsivät taas jatkumaan.

Vuodet 1958-1963

V. 1958 alussa saatiinkin sitten talo lisälainojen avulla käyttökuntoon. Suurin osa autotallitilaa vuokrattiin kunnalle palovarikoksi ja vahtimestarin asunto kunnan apulaispalopäällikön asunnoksi. Saatiin kunnollinen, tilava kerhohuone käyttöön. Kaiken lisäksi ap. palopäällikkö Toivonen auttoi meitä saamaan Palokuntien Keskusliiton Uudenmaan läänin Palokuntaliitolle jääneen entisen Palopäällystökoulun irtosammutusauton käyttöömme. Kun vielä saimme kunnalta muutakin irtokalustoa, ja lisää omatoimisesti, alkoi Asolan VPK olla palokunta muiden joukossa. Harjoitukset muuttuivat nyt säännöllisiksi. Miehistöön kuului vuoden lopussa 39 ja poikaosastoon 14. Palohälytyksiä oli 14, joista 12 oli toimintaa. Vielä mainittakoon, että Tikkurilan Väritehtaat Oy Schildt & Hallberg Ab luovutti maksutta talon sisämaalauksiin tarvittavat maalit.

Seuraavat vuodet olivatkin leppoisia palokunnan toimen vuosia. Harjoituksia pidettiin, kilpailuissa käytiin ja väliin sammuteltiin. Palkintojakin alkoi kertyä niin, että oli hankittava jo palkintokaappi. Sitten 1962 kesällä piti luovuttaa pois lääninliiton paloauto, mutta kiitos kunnan palopäälliköiden, meille luovutettiin pian käyttöön vanhalle Reo-alustalle rakennettu säiliöauto, jolla päästiin sentään mukaan, vaikkakin pienemmällä vahvuudella.

Tästä autosta ei sitten kuitenkaan pitkäksi iloa riittänyt. Seuraavan vuoden lopulla se taas korjaamolle vietäessä innoissaan hyppäsi ojan yli suureen koivuun, ja vauriot olivat niin suuret, ettei sitä enää kannattanut korjata. Jälleen olimme ilman autoa, kunnes seuraavana keväänä omatoimisesti hankimme Dodge pakettiauton, johon saatiin mahtumaan sentään 8 miestä, irtoruisku ja letkuja, ja muuta pientä kalustoa.

Vuodet 1964-1971

Tällä kalustolla olemmekin saaneet toimia vuodesta -64 lähtien toivossa, että kunnanisät kuuluisan kuparitalon kokouksissaan kerran huomaisivat pienen yritteliään Asolan VPK:n autoanomuksen, joka miltei joka vuosi on ollut budjettiherrojen kiusana. Vuosittain ovat isät autoja jaelleet, tai eivät jaelleet, ja mitä jakelivat, menivät aina väärällä osoitteella. Me aloimme jo kulkea ainakin epävirallisesti purupalokunnan nimellä.

Näin meni aika, vuodet vieri. Usko uuteen tulemiseen alkoi jo monella horjua. Kunnes, sanotaan: seitsemän vuotta Raakkelin tähden, seitsemän vuotta meni taas Asolalla auton odotellessa. Eräässä lokakuun synkässä illassa syttyi valo armonvuonna 1970, kun palolautakunta kokouksessaan päätti tiettävästi 1 äänen enemmistöllä luovuttaa Suomen Värin käytössä olleen paloauton Asolan VPK:n käyttöön.

Vaikka 20 vuotta onkin mitätön aika palokunnan ikänä, olemmehan nuorimpia kunnassamme, on kuitenkin tänä aikana tapahtunut paljon, vain muutama perustajajäsen on enää mukana toiminnassa. Palokunnan päälliköksi valittiin 1969 alusta jo monet vuodet varapäällikkönä ollut Juhani Streng.

Niinikään sammutustyössä nähdään nykyään miltei kokonaan uusi polvi, joiden harteilla vastuu Asolan VPK:sta vähitellen siirtyy. Aika tulee näyttämään miten uusi polvi tulee toimimaan. Nykypäivän näkymä on valoisa, kun on nyt kunnollinen kalusto ja tilat missä toimia, joten toivokaamme vaan että pojista polvi paranee.

Tekisin vääryyttä, ellen tässä katsauksessa mainitsisi myös naisosaston osuutta palokuntamme vaiheissa. Jo v. 1949, kun ensimmäinen perustava kokous pidettiin, oli siellä puffetin pitäjänä jo epävirallisesti perustettu naisosasto, joka toimi myös huvitoimikuntana pitkään palokunnan perustamiseen jälkeenkin.

Naisosaston toiminta palokunnan tukijärjestönä onkin ollut hyvin merkittävä. Ne rahat, jotka naiset ansaitsivat ompeluseuransa myyjäisillä ja juhlien ravintolanpidolla, sekä myös omien ompeluiltojensa kahvinsa hinnalla, ovat auttaneet palokuntaamme monissa kiperissä tilanteissa. Ne merkitsevät huomattavaa osaa palokuntamme rahoituksissa. Ja miten monasti tämä naisosasto ruokkikaan meitä talkoissamme, paitsi hernekeitolla ja voileivillä, myös valamalla meihin uskoa parempaan aikaan, aina kun vaikeudet meitä koettelivat.

Päätän tämän katsaukseni toteamukseen että: kaiken mitä me Asolan VPK:n jäsenet olemme tehneet palotorjuntatyössä, olemme tehneet vilpittömällä halulla vähentää tulen tuhoa keskuudessamme, oman kuntamme hyväksi.