Palokunta

Asolan VPK sijaitsee Itä-Vantaalla Asolan kaupunginosassa. Olemme Vantaan toiseksi nuorin sopimuspalokunta.

Asolan VPK on aktiivinen ja jatkuvassa muutoskehityksessä edelläkävijä. Tästä osoituksena on palokunnalle aikanaan hankittu vantaalaisten sopimuspalokuntien ensimmäinen säiliöauto. Pelastuslaitos havaitsi myös tarpeellisuuden, joten pelastuslaitos on luovuttanut ajan saatossa palokunnan käyttöön useita säiliöautoja, joista viimeisin saapui Asolaan joulukuussa 2019.

Myös tilapäisen ensihoitopaikan kalusto on nyt sijoitettu palokunnan toivomuksesta autoon entisen peräkärryn sijaan. Uudistumista osoittaa myös keväällä 2020 palokuntaan hankitun miehistöauton monipuoliset käyttömahdollisuudet, kun autolla voidaan antaa yleinen vaaramerkki alueilla, joihin ei kiinteä väestöhälytinjärjestelmä kuulu.

Kuulumme Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen organisaatioon olemalla hälytysvalmiudessa 24 tuntia vuorokaudessa ja 365 päivää vuodessa. Palokuntamme aktiivisin osa on hälytysosaston toiminta, mutta toimintaa on myös naisosastossa ja järjestöosastossa. Nuoriso-osaston tehtävänä on kasvattaa ja kouluttaa palokuntanuorista vastuullisia itsenäisiä ja yhteistoimintaan pystyviä nuoria. Tavoitteena myös ohjata nuoria polulle kohti palokunnan muita osastoja, erityisesti hälytysosastoa.

Aktiivisuus, rehellisyys, vastuuntunto ja käytännön taidot kuuluvat hyvän palokuntalaisen ominaisuuksiin. Jos sinulla on tällaisia taitoja ja halu kehittää itseäsi, sinulla on mahdollisuus päästä palokuntamme eri osastojen toimintaan mukaan. Jos kiinnostuit, voit ilmoittautua mukaan toimintaan jäseneksi liittymislomakkeella.

Palokuntaharrastus tuo elämääsi uusia haasteita sekä ystäviä. Liity mukaan toimintaan, joka antaa sinulle paljon, mutta tarvitsee sinua vielä enemmän.

Työmme on vapaaehtoista toimintaa, josta emme saa palkkaa.