Salin vuokraus keskeytetty 28.12.2021-31.1.2022

07.01.2022

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt uusista koronarajoituksista alueelle – Uudellamaalla kielletään yleisötilaisuudet sisätiloissa ja tiloja määrätään suljettavaksi.

Voimakkaasti heikentyneen koronatilanteen ja nopeasti leviävän omikron-virusmuunnoksen vuoksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uusia rajoituspäätöksiä alueelle. Tilanne on vakava etenkin Uudellamaalla, jossa kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään. Lisäksi asiakas- ja yleisötiloja määrätään suljettavaksi lyhytaikaisesti kokonaan.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen, jolla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella voimassa olevaa liikunta- ja virkistystilojen sulkumääräystä jatketaan ajalle 11.-24.1.2022. Samalla voimassa olevaa kokoontumisrajoitusta, jonka mukaan sisätilaisuudet on kielletty, jatketaan tammikuun loppuun asti.

Edellämainittuna aikana ei salia vuokrata.

07.01.2022Salin vuokraus keskeytetty 28.12.2021-31.1.2022
13.12.2021Palokunnan syyskokouksen päätökset
30.09.2021Koronarajoitukset poistuvat - salia vuokrataan normaalisti
20.08.2021Syksyn 2021 toiminta käynnistynyt
03.08.2021Asolan sammuttajat palasivat Kalajoelta
17.05.2021Toimintakertomus vuodelta 2020 on julkaistu
02.05.2021Asolan VPK:n kevätkokouksen 28.4. päätökset
08.03.2021 7:00Hyvää Naisten päivää!
04.03.2021Asolan VPK 70 vuotta!
27.02.2021Koronarajoitukset jatkuvat palokunnan toiminnassa

Siirry arkistoon »