Palokunnan syyskokouksen päätökset

13.12.2021

Palokunnan jäsenistö kokoontui syyskokoukseen jo toista peräkkäin kalustohalliin. Tällä kertaa kokous oli pidettiin viikkoa aikaisemmin kuin vuosi sitten eli 13.12.2021.

Kokouksessa oli läsnä 16 jäsentä ja järjestelyissä oli varauduttu pitämään kokous kahdesssa eri tilassa ja näin myös tapahtui. Kaikilla osallistujilla oli maskit käytössä ja reilut turvavälit.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Pasi Vastamäki ja koronatilanteen ollessa vakava Pasi totesi, ettei kokouksen yhteydessä ole palkitsemisia eikä myöskään tarjoilua. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Lasse Oivio.

Kokous hyväksyi toiminta- ja taloussuunnitelman vuodelle 2022 ja valitsi palokunnan päällystön sekä vastuuhenkilöt vuodelle 2022.

  • Palokunnan päällikkönä jatkaa Pasi Halonen. 1. varapäälliköksi valittiin Mika Vesala. 2. varapäällikkönä jatkaa Markku Savolainen.
  • Pasi Vastamäki valittiin jatkamaan hallituksen puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. 
  • Hallituksen jäsenistä erovuorossa olleet Kaija Saarnisto, Juha Santapakka sekä Markku Savolainen valittiin uudelleen.
  • Koulutuspäälliköiksi vuodelle 2022 valittiin Visa Lemola ja Aleksi Yli-Ollila.
  • Osastojen johtajista Kaija Saarnisto valittiin jatkamaan naisosastoa, samoin Juha Santapakka järjestöosastoa. Joel Hagström palasi johtamaan nuoriso-osastoa vuoden tauon jälkeen.
  • Varustemestarina jatkaa Ilkka Syvälä, ajoneuvokalustomestareiksi valittiin Joel Hagström ja Aleksi Yli-Ollila. Pienkalustomestareiksi valittiin Lasse Oivio ja Perry Warren.

Palokunnan päällikkö Pasi Halonen kiitti jäsenistöä kuluneesta vuodesta, joka oli jo toistamiseen hyvin poikkeuksellinen.

Hallituksen puheenjohtaja Pasi Vastamäki totesi, että juuri hyväksytty toiminta- ja taloussuunnitelma on hallituksen ohjenuora toteuttaa jäsenistön tahtoa palokunnan kehittämisessä.

14.01.2024Hallitus järjestäytyi 10.1.2024
06.12.2023Palokunnan jäsenet kokoontuivat syyskokoukseen itsenäisyyspäivänä
29.11.2023Kiitokset Päivä Paloasemalla kävijöille
01.11.2023Päivä Paloasemalla tulee taas!
02.08.2023Nuoriso-osaston syyskausi käynnistyy, haluatko mukaan toimintaan
06.07.2023Vuoden 2022 toimintakertomus on luettavissa
13.01.2023Palokunnan KU161 kuvia lisätty galleriaan
27.11.2022Kiitokset Päivä Paloasemalla kävijöille
25.11.2022Palokunnan syyskokouksen päätökset
06.11.2022Kolme uutta jäsentä hälytysosastoon

Siirry arkistoon »